Nimetön

Kun aamun veitsi taivaan halkaisee

Valo repii huoneen rikki, hajalle

Kielen paksuus täyttää koko saastaisen suun

Kasvot kuivaa savea ja lantaa



Nuo hahmot muistin laidalla parveilee

Kuin patsaat pimeässä rapussa heiluu

Yön omaa kudosta kutoo pistimin, sorkin

Kutsuvat ihmeen kauniina kuoroon



Kiellän sanomasta enää sanaakaan

Olen kyllästynyt puheen horinaan

Tämä läävä on valheita täynnä

Kierrän huonetta kuin puukko kädessä



Leikkaa siipesi pois

Leikkaa hiuksesi pois

Leikkaa huulesi pois

Leikkaa unesi pois

- ole nimetön



Totuuden kalastaja verkkoineen ja onkineen

Kadonnut, hukkunut totuuden mereen

Lattia lasimurskan peitossa

Peilissä känninen saatana



Mainosten jumalat toisilleen hymyilee

Käsi vapisee säätimellä

Teosta elämä jatkuu tai katkeaa

Tähän tarvitaan vahvempaa humalaa